Kukkolankoski talvella

Torniossa käydessäni päätin että käydäänpä pyörähtämässä Kukkolankoskella. Mutta ruotsin puolella tällä kertaa, koska siellä on paljon hienoja vanhoja rakennuksia joita on niin mukava aina ihastella. En ole ikinä käynyt paikalla talvella vaan aina kesällä, koska paikkaa aina mainostetaan kesäkohteena. Kannattaa käydä talvellakin koska siellä on silloinkin kaunista ja paljon rauhallisempaa kuin ei joka suunnalla ole muita ihmisiä. 

Kukkolankoski on Torniojoessa oleva koski ja se on suurin ja valjastamamaton koski joessa ja taitaa olla myöskin koko Suomen suurin valjastamaton koski. Matkaa Haaparannalta paikalle on noin vähä päälle 14km. Ennen muinoin Kukkolankoskella lipottiin siikaa ja kyseinen kalastus muoto on kehitetty juurikin täällä Kukkolankoskella. Nykyäänkin kesäisin voi käydä katselemassa tätä vanhaa kalastusperinnettä kun paikalliset nykypäivänäkin pyytävät koskesta siikoja lippoamalla. 

Alueella on vanhojen rakennuksien edustalla kylttejä joissa esitellään mikä rakennus on ennen ollut ja millaista toimintaa siellä on ollut tai millaista elämää siellä on eletty. Itse ainakin tykkään käydä tälläisissä kohteissa joissa saa lukea millaista elämää paikassa on ennen ollut. Suosittelen käymään täällä kesällä mutta myöskin talvella paikka on käymisen arvoinen.

Poroja lumisella pellolla

Mökiltä lähdettyämme toivoin että näkisimme poroja yhdellä pellolla koska niitä on niin mukava kuvailla. On ne niin nätin näköisiä, varsinki nyt kun niillä on karva kauniissa kunnossa. Siellähän niitä oli juurikin sillä pellolla missä niitä aattelin olevan. Porot kaivoivat lumen alta syötävää. Hetken ne minua katteli kun siihen pellon laitaan tulin mutta jatkoivat rauhassa syömistään. Jäin sopivan matkan päähän niistä että en niiden puuhia häiritse ja räpsäsin muutaman kuvan.

Kuutamo yö

Lähettii M:n kanssa mökille viettämään lomaa. 

 Reissullamme oli joka yö kirkas tähtitaivas ja komea kuutamo. Taskulamppua ei tarvinnut ollenkaan koska kuutamo valasi joka paikan. Lumi kimmelsi metsissä ja tunnelma oli jotenkin taianomainen. Yöllä pakkanen kiristyi -20 asteeseen. Ensimmäiset kunnon pakkaset tälle talvelle. Otin mökkipihalta muutaman kuvan saunan jälkeen. Samalla kuuntelin kuinka pakkanen paukkui puissa ja sai järvien jäät ulvomaan ja paukahtelemaan. Kyllä sitä paremmin pääsee rentoutumaan kun käy mökillä luonnon keskellä jossa ei ole mitään mukavuuksia kuten sähköjä tai juoksevaa vettä. Onneksi on tälläinen mahdollisuus jonne pääsee vähän akkuja latailemaan.

Vihdoinkin pilvetön yö

Vihdoinkin taivaalta näkyi muutakin kuin pilviä. En edes muistanut millon olisin viimeksi nähnyt pilvettömän taivaan siitä oli jo pitkä aika. Syksy oli yllättävän pilvinen, ei oikein päässyt nauttimaan syksyn auringosta tai syksyisestä tähtitaivaasta.

 Yhtenä iltana oltii Tornion laita kylillä ajelulla M:n kanssa. Nähtiin sitten että taivaalta alkoi näkyä vihreää ja pysähdyttiin katsomaan josko ne olisi revontulia. No sehän se oli ja taivaalla näkyi yksi revontuli nauha. Ajettiin parempaan paikkaan jossa ei olisi niin paljon valosaastetta ja että olisi aukeampi paikka.

 Päädyimme kahden pellon väliselle alueelle josta oli aukeaa kaikkiin suuntiin. Siinä vähän aikaa revontulia oottelimme ja metsän laidasta alkoi näkymään vähän revontulen vihreää sävyä. Äkkiä koko taivas oli täynnä revontulien nauhoja ja kiekuroita. Koko pelto aukea valastui ihan. Nämä tulet olivat hyvin aktiivisia ja nopea liikkeisiä. Noin kymmenen minuutin kuluttua taivas taas pimeni ja aattelimme lähteä kämpille päin lämmitteleen. Mutta emme ehtineet kävellä kuin pikkuisen niin taivas oli taas ihan tulessa ja tämä oli näyttävempi näytös kuin aiempi. Alla muutama kuva teillekkin tästä upeasta näytöksestä. 

Hiiden hurmos

Kuusamon reissun viimeisenä päivänä suuntasimme Oulangan kansallispuistoon. Alunperin suunnitelmana olisi ollut käydä Valtavaaralla mutta sumuisen ilman johdosta suuntasimme toisaalle. Reitiksi valitsimme Hiiden hurmoksen reitin koska siinä olisi mukavasti erilaista nähtävää. 

Hiiden hurmoksen reitti alkaa Oulangan luontokeskukselta ja se myöskin päättyy sinne eli mukava rengasreitti jossa on koko ajan uutta nähtävää kun takaisin samaa polkua ei tarvitse kulkea. Reitin pituus on noin 5 kilometiä ja on keskivaativa reitti pienine nousuineen. Suosittelen kulkemaan reitin vastapäivään joten näin eväistä nauttiminen jää loppuun tulipaikan sijainnin myötä. Nähtävää reitillä on vanha poroerotusaita, hiidenlampi, vanha metsäniitty latoineen ja Kiutakönkään koski. 

Ensimmäisenä saavuimmekin vanhalle poroerotusaidalle ja tutkimme sen rakenteita maasta sekä pienestä katselutornista. 

Aidalla kohtasimmekin kaksi vaeltajaa jotka olivat jo hieman eksyneet reitiltä. Heidän oli tarkoitus kulkea karhunkierroksen reittiä mutta olivatkin polkujen risteytyessä kääntyneet Hiiden hurmoksen reitille. Heitä opastettuamme ja kerrottuamme heidän sen hetkisen olinpaikan jatkoimme matkaa. Kävelyn lomassa ihmettelimme miten joku voi lähteä vaellukselle niin olemattomalla kartalla

joka oli jostain kirjasta. Sitten saavuimmekin Hiidenlammelle. Ihastelimme lampea ja jatkoimme taas matkaa. 

Saavuimme vanhalle metsäniitylle jossa oli pieni lato täynnä heinää. Opastaulusta luimme paikan historiaa ja sieltä selvisi myöskin että niittyä niitetään edelleen jotta paikka säilyisi sellaisena kuin se joskus on ollut seuraaville sukupolvillekkin. 

Seuraavaksi kuljimme kauniin kangasmetsän poikki ja tulimme laavulle. Johan sitä alkoikin pikku hiljaa nälkä olemaan. Eväitä syödessämme saimme muutaman kuukkelikaverin. Kuukkelit seurailivat tarkasti touhujamme ruuan murusten toivossa. 

Viimeisenä nähtävyytenä olikin kovasti kuohuva Kiutaköngäs. Paikka oli ehkä reitin vaikuttavin nähtävyys kuohuineen ja taustalla kauniin punervana loistava kallioseinämä. Mukava kohokohta tälle reitille. 

Lahtelan Salpalinja

Kuusamossa päätimme käydä katsomassa Salpalinjaa Lahtelassa. Paikkaa oli kunnostettu ja sinne oli rakennettu uusi linnoitus sitten viiden vuoden takaisen käymisen jälkeen. Polun varteen oli tullut kivana lisänä opastustauluja kertomaan kävijöille mitä missäkin kohdassa oli ollut ja hieman historiaa. Tauluissa näkyi myös vanhoja kuvia mistä pysty katsomaan millasta siellä oli ennen kuin salpalinjalla olevia rakennelmia oltiin tuhottu.

Kovin kauaa ei paikan kunnostuksesta ole ollut ja netistä tietoa kaiveltuani paikkaa oltiin entisöity ja kunnostettu vuosina 2016 ja 2017. Ja avajaiset siellä oli ollut tämän vuoden elokuussa. Myöskin paikka oli entisöity Suomi100 vuoden kunniaksi.

Sotahistoriallinen salpapolku on noin 4,5 kilometriä pitkä ja oli suhteellisen helppo kulkuinen. Opasteet olivat jokseekin sekaiset, karttoja matkan varrelle olisi kaivannut lisää että osaisi kääntyä oikeisiin suuntiin ja kaikki kohteet tulisi alueelta nähtyä. Mutta paikka on käymisen arvoinen ja varsinkin jos sotahistoria kiinnostaa. Lapsille paikan alkupää jossa linnoitus sijaitsee on varmasti mieluinen kun pääsee tutkimaan pitkiä taisteluhautojen käytäviä ja konekivääriasemia.

Syksyn ensimmäiset taivaantulet

Olin pitkään toivonut Kilpisjärvellä ollessani että kerkeäisin näkemään revontuliakin mutta minulla ei oikein ollut tuuria säiden puolesta. Yhtenä iltana valmistauduin nukkumaan ja seuraavaan aikaiseen herätykseen töihin. Päätin vilkaista ikkunasta taivaalle ja siellähän niitä revontulia näkyi.

 Äkkiä vaatetta päälle ja kamera mukaan jalustoineen ja juoksu jalkaa rannalle. Revontulet olivat upeita ja nopea liikkeisiä. Kameran kanssa ei oikein meinannut pysyä mukana. Ilmassa oli myös sumua joten  revontulet ei näy kuvissa niin tarkkoina. Näytös olikin hetkessä ohi ja kipin kapin sänkyyn takaisin koska muutaman tunnin päästä oli herätys töihin.